Harrastettuani vaihteeksi taas kaikenmoista surkuttelua ja murjottamista tylsistymiseen asti, olen todennut ettei se vaan ongelmiani ratkaise. Mutta jos en omaa tuskaani saa helpotettua, niin miksi en yrittäisi ainakin tehdä muiden ihmisten fiilistä edes hieman paremmaksi?
Sillä päätin haastaa itseni. Lupaan teille nyt sen, pyrin tekemään sata hyvää asiaa muille ihmisille. Pieniä tai isoja, mutta jotain, minkä toivon tuovan hyvää mieltä jollekulle muulle. Yritän tietoisesti löytää elämästäni tilanteita, joissa voin olla muille avuksi. Sen sijaan, että odottaisin hyvienasioiden tapahtuvan minulle, yritän saada niitä aikaiseksi ympärilleni. Laitan haasteen lopuksi listan tänne tekemistäni asioista.
Toisaalta, jotta saisin mahdollisimman paljon hyvää aikaiseksi, haastan kaikki muutkin mukaan tekemään 100 hyvää tekoa toisten ihmisten hyväksi. Erityisesti toivoisin mukaan muitakin blogien raapustelijoita ja toivoisin teidän raportoivan blogeissanne omista saavutuksistanne. Tarkemmat säännöt jokainen määritelköön itse. Onko sitten jotain aikarajaa tai muuta rajaa, millaiset teot hyväksytään tai saako samoja asioita olla useampaan kertaan, it´s up to you. Kaikkien haasteen suorittaneiden toivoisin kommentoivan onnistumisestaan ja bloggareiden linkittävän bloginsa tänne.
Laitetaan siis kevään kunniaksi hyvä liikkeelle. Maailma saattaa olla varsin häijy paikka, mutta omiin tekemisiinsä pystyy aina vaikuttamaan.
Hei ja kiitos haasteesta.Lähdin haasteeseen mukaan, koska ajattelin, että ehkä se toiselle tekeminen voisi joskus auttaa tämän oman surun voittamisessa. Sosiaalialan työtä tehneenä, olen myös tietoinen toisen auttamisen vaaroista oman hyvinvoinnin kustannuksella, joten tällä kertaa määritän itselleni turvarajat. Oman itsen suojaaminen ja oman jaksamisen tunnistaminen on ensisijaisen tärkeää ja myös onnistuneen auttamisen avain.
VastaaPoistaOlen tässä yrittänyt muotoilla itselleni joitain sääntöjä, mutta tuntuu, että ne muuttuvat tai nillle tulee tarve muuttua. Tärkeintä on kuitenkin varmasti tuo haasteen tarkoitus eli auttaminen, joten säännöt saavat olla melko löyhät minun tapauksessani. Pohdin myös sitä, että sosiaalialalla puhutaan yksilön määrittämästä avusta, mikä siis tarkoittaa sitä, että minun tulisi tietää tai kysyä autettavan tarpeesta, ennen avun toeuttamista. Aika on siis muuttunut siitä kun vain tehtiin jotain kysymättä mitä hyötyä siitä henkilölle on jos mitään. Tarpeen tulisi siis lähteä avun tarvitsijasta, kysymyksestä kuinka voin olla avuksi.
Tässä haasteessa päätin tehdä jonkinlaista listaa omaan blogiini, mutta päätin myös, että asioita voi toistaa ja koska olen kahden nuoren kotona asuvan äiti, on minulla tilaisuuksia ja pakkokin pohtia toisen parasta melko usein. Niitä kaikkia kertoja en voi tai en halua mainita, sillä niiden luonne ja yksityisyys ovat ne syyt, että en voi niistä julkisesti puhua.
Olen kuitenkin koonnut nyt pienen ja alustavan listan tavoistani auttaa, jota sitten päivitän blogiini It is not Goodbye (tihaha.wordpress.com) Artikkelin nimi on Minut on haastettu keväthaasteeseen (https://tihaha.wordpress.com/?p=1661&preview=true). Olisin linkittänyt artikkeliin suoraan, mutta kommentoinnissa ei voi laittaa linkkiä, sillä roskapostisuodatin estää linkittämisen.
Kiitos vielä haasteesta ja hyvää kevättä sinulle toivoen.